torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 24: Loppuhuipennus

Heipparallaa!


Tänään on aika viimeisen luukun, sniff. Luvassa onkin hieman monipuolisempi luukku.

Ensimmäisenä vihdoin ja viimein tulee loppuosa lyhytelokuvalle (1. osa). Tämän tekemiseen meni reippasti yli puoli päivää mutta ompahan valmiina :D Enjoy!


Sitten toinen asia. Instagramissa on jo ajat sitten täyttynyt 4000 seuraajaa joten siellä on arvonnan aika. Tilihän on siis @forestas_ . Arvonta on valitettavasti vain instagramissa joten osallistuminen onnistuu vain siellä. (Arvonnassa on puolivalmisheppa jonka merkit, harjan yms saa päättää itse.)

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Nyt vois olla myös pienen itsearvioinnin paikka, eli miten joulukalenteri meni noin niinku omasta mielestä. Joulukalenteri onnistui edellisvuosiin nähden todella hyvin, jaksoin nimittäin pitää sitä loppuun asti. Kolme luukkua jäi tekemättä mutta en pidä sitä mitenkään pahana asiana.
 Sisällöllisesti kalenteri oli ihan ok, oisin voinut keksiä enemmän hauskoja luukkuja omasta mielestä. Kalenteri oli kuitenkin monipuolinen ja semi paljon hyödyllistä asiaa (mm. talliesittely) pääsi julki.
 Ens vuonna en todennäköisesti jaksa tehdä kalenteria mutta katsotaan sitä sitten :DD


Kaikki kalenterinluukut on linkkeinä tuolla ylhäällä Erikoispostukset-välilehdessä joten sieltä löytää sitten helposti etsimänsä.


Ainiin vielä se #cleanjoulukuu... Meni niin sanotusti perseelleen joten karkkilakko here I come XD


KERTOKAA ALAS OMAA MIELIPIDETTÄ KALENTERISTA, INSTASSAKIN SAA KERTOA PALAUTETTA ERILLISEEN KUVAAN!

Kiitos kaikille jotka jaksoi seurata kalenteria!

3 kommenttia:

Hei vain! Kommenttiboksiin olis kiva kuulla palautetta, niin positiivista kuin negatiivistakin. Pysytään toki asiallisuuden rajoissa ;)